Englanninspringerspanieli

Britteinsaarilta kotoisin oleva, alun perin 1800-luvulla käyttöön ja työhön kehitetty englanninspringerspanieli kuuluu keskikokoisiin spanielikoiriin. Nykyisin rotua käytetään niin seura- kuin metsästystarkoitukseen. Englanninspringerspanieli on itse asiassa Suomen toiseksi suosituin spanielirotu heti cockerspanielin jälkeen, eikä ihmekään, onhan kyseessä aivan hurmaava rotu.

Englanninspringerspanieli tunnetaan etenkin sopusuhtaisen vahvasta ja ryhdikkäästä olemuksestaan. Sen rakenne on vankkaraajainen ja rintakehä on tilava ja syvä. Koiran runko ja pää ovat sopusuhteessa keskenään ja koiran korvat ovat suunnilleen samalla tasolla silmien kanssa. Kuono on suhteellisen voimakas, mutta jälleen sopusuhtainen muuhun päähän nähden, eikä saa olla liian suuri tai liian pieni. Englanninspringerspanielilla ainoastaan saksipurennat ovat hyväksyttäviä. Kuten monelle rodulle, myös englanninspringerspanielille ominaista ovat vapaahkot ja maatavoittavanlaiset liikkeet. Turkki on tiivistä ja suoraa, ja kestää säässä kuin säässä. Englanninspringerspanielin häntä ei nouse ylemmäs selkälinjaa ja säkäkorkeutta saisi olla ihanteellisesti 51 senttimetriä, tosin yleensä säkäkorkeus asettuu nartuilla 47-52 senttimetrin väliin ja uroksilla puolestaan 51-55 senttimetrin väliin. Painoa englanninspringerspanielilla on yksilöstä riippuen nartuilla 18-23 kiloa ja uroksilla puolestaan hieman enemmän, noin 23-30 kiloa. Koko- ja painoeroja on nähtävissä myös eri tarkoitukseen jalostetuilla englanninspringerspanieleilla, sillä metsästystä varten jalostetut koirat ovat usein pienempiä ja kevyempiä kuin näyttelyitä ja seuratarkoitusta varten jalostetut yksilöt. Näyttelylita varten jalostetut englanninspringerspanielit kuitenkin nauttivat Suomessa suurempaa suosiota kuin metsästykseen erikoistuvat lajitoverinsa.

Englanninspringerspanielin turkkia tavataan yleisimmin maksanvalkoisena, mutta sitä löytyy kaiken kaikkiaan neljässä eri värissä; maksavalkoisen värin lisäksi tarjolla on mustavalkoisia ja tan-merkittyjä värejä. Mikäli koiraa käytetään metsästystarkoitukseen, on valkovoittoinen väri tässä tapauksessa yleensä suositumpaa. Tämä johtuu täysin käytännön syistä, sillä mitä valkoisempi koira on, sitä paremmin koiran metsästäjäomistaja erottaa sen ruskeansävyisestä maastosta ja heinikosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *